Pintakilta Kauhava
Jari Välkkynen,
kouluttaja, tiimivastaava KiltaPro yrityskoulutusyksikkö
Artikkelin päivitys 20.4.2023
Tavastia Koulutus Oy:n KiltaPro yrityskoulutusyksikön toiminta laajeni alkuvuodesta 2023 Kauhavalle.
Syksyllä 2023 laajennamme tarjontaamme. Aloitamme pintakäsittelymestareiden koulutusohjelman sekä opintotarjontin laajenee huomattavasti.
Kauhava valikoitui uudeksi koulutuspaikkakunnaksi sopivien tilojen ja toimivien yhteyksiensä ansiosta. Aloitimme Etelä-Pohjanmaan alueella koulutustoiminnan aluksi eri hotellien ja yritysten tiloissa, mutta nopeasti havaitsimme, että tarvitsemme pysyvämmän teknisen tilan pintakäsittelyalan opettamisen tueksi.

Järjestimme 2022 loppuvuodesta minimessut LSK Business Park Oy:n Lentohotellin tiloissa. Havaitsimme nopeasti, että alueella on suuri potentiaali pysyvään koulutustilaan. LSK:n toimitusjohtaja Mika Marjamäki esitteli meille eri tilavaihtoehtoja. Koulutustarjonta teollisen pintakäsittelyn suhteen on melko suppea alueella, joten oli kohtuullisen helppoa tehdä päätös uuden koulutussatelliitin perustamisesta LSK Business Parkin tarjoamiin tiloihin.


Hämeenlinnan yksiköstä kuljetimme siirrettävän maalauskammion ja ruiskut tarvikkeineen uusiin tiloihimme, jotka ovat aikasemmin toimineet lentosotakoulun teknisinä tiloina rakennuksen pohjakerroksessa. Löysimme myös Kauhavalta sopivan kiinteistö- ja rakennusmiehen, joka auttoi meidät alkuun koulutustilan muuntamisessa maalaamokäyttöön sopivaksi. Pekka Hautala rakensi ammattitaidolla kompressorille oman tilan ja muokkasi muutenkin tilan soveltuvaksi käyttöömme.
Koulutustarjontaa
Toteutamme viiden viikon välein täsmä- rekry- ja tutkintotavoitteista teollisen pintakäsittelyn koulutusta Kauhavan yksikössämme. Nykyisissä koulutusryhmissämme on jauhemaalareita, märkämaalareita sekä yritysten työnjohtajia. Tarjoamme työpaikkaohjaajille ja työnjohtajille syventävää perehdytyskoulutusta, joka sisältää käytännön ohjausosaamisen kehittämistä ja vuorovaikutustaitojen syventämistä.

Moro
Olis rantakirpun vanteet,,, minkö hintanen homma olis,, jos ”kromais” ne,, 0500564649
Hei,
emme tee asiakastyönä ruiskukromausta, se on osa meidän mestariopintojen harjoitteita. Vanteiden ruiskukromaus maksaa yleisellä tasolla enemmän kuin alumiiinivanteet…
Ystävällisin terveisin,
Jari Välkkynen,
Kouluttaja